SUOMI
Loviisan raatihuone
Arkkitehti G.T. Chiewitzin suunnittelema raatihuone valmistui vuonna 1862 ja se noudatti perinteistä kaksikerroksista raatihuonetyyppiä, joka oli ajanmukaisesti sovitettu uusrenessanssiarkkitehtuuriin. Rakennus on edelleen aktiivisessa käytössä ja sen laatu kuvastaa suomalaisen rakennusperinteen kestävintä ja hienostuneinta tyyliä sekä teknisesti että esteettisesti. Porrashuoneet ovat olleet erityisen tarkkaan suunniteltuja ja koristeltuja, sillä ne ovat rakennuksen julkisimpia tiloja, jotka ovat saaneet huomiota osakseen niin tilallisesti, rakenteellisesti kuin koristeellisestikin.
Loviisan raatihuone on olennainen osa Loviisan Esplanadin valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ja toimii edelleen kaupungintalona. Rakennuksen tiilirunko sisältää materiaalia jopa Svartholman linnoituksesta. Harvinaisuutena pidettävä tornin mekaaninen kello on vuodelta 1862. Rakennus on palvellut kaupungin hallintoa alusta asti, mutta sillä on ollut myös muita käyttötarkoituksia ja rakennus onkin toiminut mm. poliisiasemana ja paloasemana. Vuonna 2022 rakennuksessa tehtiin merkittävä restaurointi, joka sisälsi muun muassa pääaulan ja yläkertaan johtavien portaiden kunnostuksen sekä modernisoidun valaistuksen asentamisen valtuustosalissa. Samassa yhteydessä rakennuksen julkisivua huollettiin ja maalattiin.
Nykyään talossa on monia eri toimintoja, kuten kaupunginkanslia, talousyksikkö, ICT-yksikkö, kääntäjät, henkilöstöhallinto ja tiedotus. Valtuustosali on vilkkaassa käytössä erilaisissa edustus- ja kokoustilaisuuksissa.
// LÄHDE - (Wikipedia)
Loviisa
Loviisa (vuoteen 1752 Degerby) on vuonna 1745 perustettu Suomen kaupunki, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnan etelärannikolla. Loviisan väkiluku on 14 362 henkilöä ja sen kokonaispinta-ala on 1 751,52 km². Väestötiheys on 17,5 asukasta/km². Kaupunki on kaksikielinen, ja sen asukkaista 55 prosenttia puhuu suomea ja 40 prosenttia ruotsia.
Loviisa tunnetaan erityisesti uusgoottilaisesta kaupunkiarkkitehtuurista. Kaupunki perustettiin Kuninkaantien varteen ja se sai nimensä kuningatar Loviisa Ulriikalta. Linnoituskaupungin tehtävänä oli vartioida Ruotsin ja Venäjän välistä uutta rajaa.
Loviisan naapurikunnat ovat Kouvola, Lapinjärvi, Myrskylä, Porvoo ja Pyhtää. Kaupunki kuuluu Loviisan seutukuntaan. Nykyinen kunta syntyi kun Pernaja, Liljendal ja Ruotsinpyhtää ja Loviisa liitettiin yhteen vuoden 2010 alussa ja perustettiin valtuuston toimesta uusi Loviisan kaupunki.
// LÄHDE - (Wikipedia)
ENGLISH
Loviisa Town Hall
Designed by architect G.T. Chiewitz, the town hall was completed in 1862 and followed the traditional two-storey town hall type, which was adapted to the modern neo-Renaissance architecture. The building is still in active use and its quality reflects the most durable and sophisticated style of Finnish building tradition, both technically and aesthetically. The staircases have been particularly carefully designed and decorated, as they are the most public spaces in the building, which have received attention both spatially, structurally and decoratively.
Loviisa Town Hall is an essential part of the nationally significant built cultural environment of Loviisa Esplanadi and still functions as the town hall. The brick frame of the building even contains material from the Svartholma fortress. The rare mechanical clock in the tower dates from 1862. The building has served the city administration from the beginning, but it has also had other uses and the building has served, for example, as a as a police station and fire station. In 2022, the building underwent a major restoration, which included, among other things, the renovation of the main lobby and the stairs leading to the upper floor, as well as the installation of modernized lighting in the council chamber. At the same time, the building's facade was maintained and painted.
Today, the building houses many different functions, such as the city office, the financial unit, the ICT unit, translators, human resources and information. The council chamber is in frequent use for various representational and conference events.
// SOURCE (translated) - (Wikipedia)
Loviisa
Loviisa (until 1752 Degerby) is a city in Finland, founded in 1745, located on the southern coast of the Uusimaa region. Loviisa has a population of 14,362 and a total area of 1,751.52 km². The population density is 17.5 inhabitants/km². The city is bilingual, with 55 percent of its residents speaking Finnish and 40 percent Swedish.
Loviisa is particularly known for its neo-Gothic urban architecture. The city was founded on the Royal Road and was named after Queen Loviisa Ulriika. The fortress city was tasked with guarding the new border between Sweden and Russia.
Loviisa's neighboring municipalities are Kouvola, Lapinjärvi, Myrskylä, Porvoo and Pyhtää. The city is part of the Loviisa sub-district. The current municipality was created when Pernaja, Liljendal and Ruotsinpyhtää and Loviisa were merged in early 2010 and the new city of Loviisa was established by the council.
// SOURCE (translated) - (Wikipedia)