"Johan Edvard (Eetu) Salin (18 March 1866 in Asikkala – 6 April 1919 in Helsinki) was a Finnish shoemaker, journalist and politician. He was a member of the Parliament of Finland from 1909 to 1910 and again from 1917 to 1918, representing the Social Democratic Party of Finland (SDP). In 1918 he was imprisoned for having sided with the Reds during the Finnish Civil War. He died in prison the next year. He is buried in the Hietaniemi Cemetery in Helsinki."
SOURCE - (
visit link)
"Eetu Salin (1866-1919) was a socialist, an agitator, a journalist and a tutor. Johan Edvard "Eetu" Salin belonged to the most famous speakers and leaders of the Old Workers' Movement. Väinö Linnan Here in the first part of the Trilogy of Pohjantähden alla, Salin takes an imaginary meeting at Pentinkulma. Salin's father, Suutarinop's father, served as chairman of the Social Democratic Party's founding party in 1899. In the second rebellion, Salin lived in the United States in 1909-1912, where he handed over the Raivaaja and Säkeniä magazines. He was a member of the Parliament in 1909 and 1917. He joined the 1918 rebellion of duty, even though he had opposed the adherence to the weapons. He served as editor-in-chief of the Communications of the Finnish People's Delegation and received a death sentence after the Civil War, but the sentence was changed to a ten-year prison sentence. Salin died in 1919 under unclear circumstances in Sörnäinen prison."
SOURCE - (
visit link) [Google translated]
Suomi -
"Suutari Eetu Salin oli näkyvä wrightiläisen työväenliikkeen vastustaja, lakkokenraali ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen perustajajäsen. Hän toimi monissa työväenliikkeen luottamustehtävissä ja kahdesti kansanedustajana. Kansankeittiöiden omistajana Salin oli myös menestyvä yrittäjä. Hän kuoli vankilassa sisällissodan jälkeen.
"Muodollisen sivistyksen saaneista katederin puhujista saamme etsimällä etsiä sellaisia vapaasti vuotavan hengen ja sanan jättiläisiä, kuin oli itse itselleen tiensä raivannut filosofi, agitaattori ja herättäjä Eetu Salin. Kun hän oikaisi pitkän vartensa ja kaapaisi luisevilla sormillaan irrallisina otsan kyljessä riippuvia suortuvakimppujaan vaitiolon merkiksi kuulijoille, tiesi jokainen, että sieltä ei ollut odotettavissa vain tavallista sananrieskaa vaan todellista sananruoskaa", työväenliikkeen historian tutkija Y. K. Laine kirjoitti lähes kolme vuosikymmentä Salinin kuoleman jälkeen.
Asikkalalainen suutari Johan Salin kasvatti esikoistaan, vain kaksivuotiaana äidistään orvoksi jäänyttä kaimaansa, jota Eetuksi kutsuttiin, ensin viinamäen miehenä ja sitten Herran viinitarhan työntekijänä sellaisessa kurissa, että poika pienestä lähtien karkasi jatkuvasti maailmalle, neljätoistavuotiaana lopullisesti. Helsingistä hän aloitti ja Helsinkiin hän lopetti kisällinkiertonsa, jonka aikana hän jo parissakymmenissä valmistui sekä suutarimestariksi että sosialistiksi. Itse hän myöhemmin totesi, että "sosialismi Suomessa alkoi siitä, kun Eetu Salin meni suutarin oppiin".
Salin muutti 1890-luvun alussa virallisestikin Helsinkiin, liittyi työväenyhdistykseen ja alkoi toimia näkyvästi wrightiläistä työväenliikettä vastaan. Varsin pian hän tutustui varastokirjanpitäjään ja työväenyhdistyksen kirjaston apulaiseen Taavi Tainioon. Näistä kahdesta aateveljestä tuli näkyvä ja kuuluva parivaljakko, jonka osapuolet yhdessä ja erikseen saivat kantaa tietyissä piireissä hullun ja räyhääjän nimeä. Lakkovuodesta 1896 tuli Salinille merkkivuosi. Johdettuaan pääkaupungin "paremman väen" suutarien lakon voittoon hän sai näiltä ”kansallislahjan” ja lähti sen turvin Ruotsiin oppimaan ruotsia ja sosialismia. Tukholmassa ennen paluutaan kotiin hän suunnitteli yhdessä Tainion ja Kössi Koskisen kanssa puna-aatteen levittämistä Suomeen periaatteena pesäero porvareista, mottona "herrat ja te – työmiehet ja me".
Helmikuun manifestin vuonna 1899 Salinista tuli Helsingin työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Valveutunut työväki ryhmittyi oikeustaistelun etulinjaan, Salin yhtenä näkyvimmistä, mutta hän tunsi suurta adressia kerättäessä tulleensa syrjityksi. Kun tapahtuneen syitä ja itse kunkin syntejä selvitettiin, Työmiehen toimitus oli kovin tuulinen paikka myös samanmielisille, kuten päätoimittaja Matti Kurikalle ja toimittaja Salinille. Jo seuraavana vuonna Salin muutti nuorikkonsa Ida Salinin kanssa Hyvinkäälle ja perusti sinne kansankeittiön. Malli oli saatu Saksasta, missä työnantajien painostus pakotti monet työväenliikkeen johtajat itsenäisiksi yrittäjiksi.
Salinien yritys menestyi hyvin, ja menestys jatkui myös Porissa, minne he muuttivat 1902 ja missä heillä oli erääseen aikaan kaksikin kansankeittiötä. Työnantajuus oli toki piikki sosialisti Salinin lihassa, mutta se ei estänyt – ehkä päinvastoin vaati – että hän osallistui suurlakkokomitean työhön, allekirjoitti niin sanotun Punaisen julistuksen, toimi Porin kaupunginvaltuustossa ja Porin työväenyhdistyksessä, perusti ja päätoimittajana toimitti Sosialidemokraattia 1906 - 1908, ja hänet valittiin Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä kansanedustajaksi vuoden 1909 toisille valtiopäiville. Kun Salin muutti porvariston tunnuslauseen "yksi mieli, vaikka kaksi kieltä" muotoon "yksi isänmaa, vaikka riistäjien ja riistettyjen kaksi yhteiskuntaluokkaa" ja toimi mottonsa mukaan, puolueen linjanvetäjä Edvard Valpas luokitteli hänet revisionistiksi, puolueen oikeistolaiseksi. Kun Sosialidemokraatti otsikoi totuuden kertomisen kielletyksi selostaessaan Arbetaren-lehden toimittajien saamaa majesteettirikossyytettä, päätoimittaja Salin sai 1908 kymmenen kuukauden tuomion ja kärsi sen itse, koska lehdellä ei ollut "linnatoimittajaa". Kun eduskuntatyö osoittautuikin yksityiskohtien näpertelyksi, Salin kyllästyi kansanvallan siihen muotoon, jonka saamista hän niin innolla oli ajanut. Suurlakon jälkeiset vuodet merkitsivät Salinin aseman muuttumista puolueessa. Akateemiset sosialistit, "pappien pojat ja vävyt", niin kuin hän sanoi, alkoivat syrjäyttää puolueen veteraaneja, jotka kivisen itseopiskelun tien kulkeneina tunsivat sosiaalistakin kateutta valmiiseen pöytään tulleita kohtaan.
Salinin heikkous oli alkoholi, ja sen hän itsekin tunnusti. Vankeusaikansa pakollista raittiutta hän tasoitti tavalla, joka vaikeutti perhe-elämää ja kierrätti huhua, että mies oli loppusuorallaan. Kuitenkin kisälliveri sekä julkisen ja yksityisen elämän ongelmat houkuttivat maailmalle, ja Salin matkusti Amerikkaan. Paljon ei hänen Amerikan-vuodestaan 1911 - 1912 tiedetä, mutta lehtimiehenä hän työskenteli ja pääasiassa Tainion perustamassa Raivaajassa; samaan aikaan Ida Salin jatkoi Porissa perheen yritystoimintaa. Amerikasta palattuaan Eetu Salin perusti aikakauslehden Uusi Yhteiskunta, jossa hän Uuden maailman tuliaisina halusi tarjota työväestölle luettavaa sen omilla ehdoilla sekä puolustaa kirjoitetun sanan voimalla omaa parlamentaarista linjaansa, johon kuului aikaisempaa vielä vahvemmin terrorin ja väkivallan vastustaminen.
Vuosien varrella Salinit vaurastuivat, kiitos Ida Salinin, niin että Eetu Salin saattoi joskus leikillisesti puhua "meistä kapitalisteista". He ostivat ennen aviomiehen Amerikkaan lähtöä kansankeittiönsä kiinteistön ja hänen palattuaan Ylöjärveltä pienen maatilan, jota he hankalan alun jälkeen ennakkoluulottoman kokeilevasti viljelivät. Tavalliset ylöjärveläiset eivät oikein tienneet, mitä ajatella sosialisti-ravintoloitsija-maanviljelijästä, joka "kesäisinä lauantaiehtoina käveli valkeassa hellepuvussa, olkihattu kevyesti kallellaan, keikarimaiset silmälasit nenällään ja keppi heiluen laivalaiturille vastaanottamaan vaimoaan", joka saapui Porista.
Ylöjärven suojeluskunnan kanta oli kyllä selvä: "Mitä suurin kiihottaja ja konna paikkakunnalla - -." Syitä Salinin maallepakoon oli useitakin. Ehkä hän oli innostunut kirjallisen ja yhteiskunnallisen ihanteensa Leo Tolstoin esimerkeistä, ehkä työväenliikkeen palkitseva luova vaihe oli ohi, ja nyt oli aika jättää pysyvät jäljet omaan maahan. Ehkä hän oli saanut intoa amerikansuomalaisten raivaajahengestä, ehkä hän heikkoutensa tuntien halusi paeta kaupungin kiusauksia.
Salineilla oli elämä vankasti omissa käsissä, kun maaliskuun vallankumous 1917 herätti "vanhan sotaratsun", joka oli ollut vuosia – tai jonka Valppaan väki oli pakottanut olemaan – poissa eturivistä. Kesäkuun puoluekokouksessa Salin kannatti valtalakia, mutta muistutti venäläisistä pistimistä. Kannatusta hän sai, sillä eduskunnan hajotuksen jälkeen pidetyissä vaaleissa hänet valittiin toistamiseen eduskuntaan. Marraskuun puoluekokouksessa menettelytapavaliokunta esitti hänen johdollaan anarkististen taistelutapojen hylkäämistä, ja omassa puheenvuorossaan hän sanoutui irti politiikasta, jossa "pää lyödään seinään". Puolue lähti kuitenkin kohtalokkaalle tielle, ja sillä tiellä sortui myös Salin. "Kun olen neljännesvuosisadan kulkenut työväenliikkeen mukana kuinka voisin jättää sen nyt, kun se tekee tyhmyyksiä", hän perusteli mukaanlähtöään. Väinö Linnan romaanissa Täällä Pohjantähden alla räätäli Halme, fiktiivinen Eetu Salin, muotoilee päätöksensä ryhtyä johtamaan Pentinkulman punaista siviilihallintoa melkein samoin, salinlaisin sanoin.
Sodan jälkeen Salin väitti, ettei hän tiennyt kovin tarkkaan alkuvuoden 1918 kriittisistä tapahtumista. Tietämätön hän tuskin oli, sillä hän kuului puolueneuvostoon ja puoluetoimikuntaan, vaikkei käynytkään kaikissa kokouksissa, ja oli Suomen kansanvaltuuskunnan tiedonantoja -lehden päätoimittaja.
Ennen sodan päättymistä Salin poistui Helsingistä, oleili jonkin aikaa Väinö Tannerin maatilalla Kauniaisissa ja selvisi pahimman kostovaiheen ohi. Heinäkuussa Salin vangittiin ja tuomittiin maanpetoksesta kuolemaan. Tuomio muutettiin kymmenen vuoden kuritushuonetuomioksi, mutta hän ehti kärsiä sitä vain huhtikuuhun 1919. Salinin "koppitoveri" Sörnäisten kuritushuoneessa oli vanha Porin-tuttu Yrjö Mäkelin, joka myöhemmin kirjoitti Salinin viimeisistä ajoista titaanisena kuolinkamppailuna. Salin kuoli nälkään, kylmään ja epätoivoon. Mäkelin seurasi 1923 häntä vapaaehtoisesti pitkälti samoista syistä.
Eetu Salinin viimeinen matka mahdollisti hävinneen puolen ensimmäisen julkisen esiintymisen sodan jälkeen. Helsingin työväentalolta Lapinlahden hautausmaalle (Hietaniemen uusi hautausmaa) marssi 20 000 hengen saattojoukko punaiset liput liehuen ja Kansainvälistä laulaen. Mutta ennen kuin näin pitkälle oli päästy, puoluetoimikunnan puheenjohtaja Väinö Tanner oli neuvotellut Helsingin poliisimestarin kanssa luvan punalippuiseen hautajaissaattoon ja Taavi Tainion puoliso Olga Tainio oli luovuttanut perheensä sukuhaudan puolueen käyttöön."
LÄHDE - (
visit link)